Paula on asenne – Kenestä Pauligin 20. brändilähettiläs?

29.1.2019

Pauligin Paula on yksi kahvimaailman mielenkiintoisimmista työtehtävistä – tämä ammatti on elänyt mukana suomalaisen kahvikulttuurin muutoksissa jo lähes 70 vuotta. Nyt Paulig rekrytoi valloittavaa, valovoimaista ja ennakkoluulottomalla asenteella varustettua kahvista kiinnostunutta henkilöä järjestyksessään 20. brändilähettilääksi. Haku alkaa 29.1. ja päättyy 17.2. Pauligin uusi brändilähettiläs julkaistaan Hyvän kahvin päivänä eli 6.6.2019.

Vuodesta 1950 lähtien Pauligin Paulan tehtävissä on toiminut yhteensä 19 henkilöä, jotka ovat inspiroineet kahvikansaa, rikastuttaneet kahvihetkiä kiinnostavilla kahvi-ideoillaan ja toimineet Pauligin brändilähettiläinä tuoden rooliin uusia ulottuvuuksia omalla, innostavalla persoonallaan. Näiden vuosien aikana brändilähettiläiden rooli on muuttunut hyvän kahvin lähettiläästä kahvimaailman ennakkoluulottomaksi tutkimusmatkailijaksi. Kaikkia heitä on kuitenkin yhdistänyt positiivinen asenne, joka ratkaisee myös uuden henkilön rekrytoinnissa.

"Pauligin Paula eli Pauligin brändilähettiläs on elänyt mukana suomalaisten arjessa ja kahvikulttuurin muutoksissa jo lähes 70 vuotta. Olemme ylpeitä tästä pitkästä perinteestä, mutta nyt on aika uudistua. Etsimmekin parhaillaan Pauligille kahvista innostuvaa brändilähettilästä sukupuolesta tai iästä riippumatta. Tämän rekrytoinnin myötä tulemme myös luopumaan Pauligin Paula -nimestä”, Paulig Coffeen markkinointijohtaja Tomi Wirtanen kertoo ja jatkaa:

”Pauligin Paula on aina ollut asenne ja oman aikakautensa tulkki, joka johdattaa seuraajiaan uusiempien trendien, kiinnostavien kahvikokeilujen ja mielenkiintoisten kohtaamisten maailmaan. Etsimme seuraavan brändilähettilään tehtävään kahvia rakastavaa ja valovoimaista ihmistä, joka on valmis viemään suomalaista kahvikulttuuria eteenpäin. Pauligin uuden brändilähettilään ei tarvitse olla valmis kahviasiantuntija, vaan intohimo, asenne ja kiinnostus kahvia kohtaan ratkaisee – rekrytoimme siis nyt työkaveriksi valloittavaa, valovoimaista ja ennakkoluulottomalla asenteella varustettua henkilöä järjestyksessään 20. Pauligin brändilähettilääksi”, Wirtanen kertoo.

Nykyajan kahvipöytäkeskustelut käydään somessa

Maailma ympärillä muuttuu, ja vuosien myötä myös brändilähettilään rooli ja tehtävät ovat päivittyneet.

”Nykyajan kahvipöytäkeskustelut käydään aikaan ja paikkaan katsomatta - myös verkossa ja mobiilissa. Digitaalisuus on muokannut brändilähettilään pestiä, ja perinteisten edustustehtävien rinnalla taidot sujuvasanaisena ja aktiivisena somesisällöntuottajana ovat korostuneet”, Wirtanen toteaa ja jatkaa:

”Myös Pauligin Paulan asua on uudistettu aiempaa rennompaan tyyliin vuoden 2015 suunnittelukilpailun tuloksena. Uuden tehtävään valittavan henkilön myötä tyyliuudistus jatkuu ja Sääksmäen kangas tulee jatkossa näkymään nykyaikaisella, vaatteiden kantajalle ominaisella tavalla. Paulan perinteet elävät siis ajassa mukana.”

Vuodesta 2015 Pauligin Paulana toiminut Maija Niemi on ollut aktiivisesti esillä some-kanavissa.

”Pauligin brändilähettilyys edellyttää aitoa kiinnostusta toimia kahvimaailman tutkimusmatkailijana monenlaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Työ tarjoaa myös upeita ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia kahvimaailman seikkailijalle ja innostuneelle sisällöntuottajalle. Brändilähettilään tehtävät ovat vieneet minut esimerkiksi hyppäämään laskuvarjohypyn sekä tutkimusmatkalle kahvin alkuperämaihin Kolumbiaan ja Guatemalaan. Kyseessä on siis ollut todellinen unelmatyö markkinointiviestinnän parissa, jossa olen oppinut ymmärtämään koko kahviketjua – aina pavusta kuppiin asti ja takaisin!” Niemi iloitsee.

Paula on asenne. Tutustu hakuohjeisiin: paulig.fi/paulaonasenne
ja katso video: Haku on auki – sinustako seuraava Pauligin brändilähettiläs?

Pauligin Paulat kautta aikojen: Paulat Pauligin brändilähettiläinä jo vuodesta 1950

Lataa korkearesoluutiokuvat

Back to top