Jaa sivu:

Tasalaatuista luottokahvia, jossa on rauhallinen jälkimaku! Näin luonnehtii Pauligin päämaistaja Marja Touri nicaragualaista kahvia. Nicaragua on tuottanut kahvia 1800-luvun lopulta lähtien. Kahvi on edelleen Nicaraguan merkittävä vientituote ja sen merkitys maan taloudelle on suuri. Nicaragua on jäänyt kuitenkin kahvimaana hieman naapureidensa Costa Rican ja Guatemalan varjoon, osaksi maan haasteellisen poliittisen historian vuoksi. Nyt nicaragualaisen kahvin suosio on kuitenkin nousussa.

Suurin osa Nicaraguan kahvista viljellään pohjoisessa lähellä Hondurasin rajaa, vuoristoisilla Matagalpan, Jinotegan ja Segovian alueilla. Pienviljelijät poistavat itse kahvimarjoista hedelmälihan märkämenetelmällä omilla pienillä käsittelyasemillaan. Pavut kuivataan perinteisesti patioilla, joita esimerkiksi Matagalpan alueella näkee silmänkantamattomiin.

Viljelykäytännöt periytyvät sukupolvilta toisille

Pauligin kumppanuushanke Nueva Segovian alueella on keskittynyt vuodesta 2015 alkaen kehittämään alueen kahvielinkeinoa ja viljelijäyhteisön hyvinvointia.  Pauligin kumppani Nicaraguassa on vientiyritys Mercon, jonka agronomit tukevat pienviljelijöitä käytännönläheisesti hyvien viljelykäytäntöjen kehittämisessä eli käytännössä vierailevat kahvitiloilla useita kertoja vuodessa ja antavat käytännön koulutusta esimerkiksi lannoitukseen tai kahvipensaiden leikkaamiseen liittyen.

Nicaraguassa kahvi viljellään yleensä pienillä perhetiloilla. Viljelykäytännöt ovat periytyneet sukupolvilta toisille muuttumattomina, vaikka maailma ympärillä muuttuu”, Pauligin nicaragualaisten kahvien hankinnasta vastaava Anna Vänskä kertoo.

 

”Viljelijäyhteisömme jäsenet tietävät, että suomalaiset juovat heidän viljelemäänsä kahvia. Tämä on poikkeuksellista, koska pientilalliset eivät useinkaan tiedä, kuka heidän kahvinsa paahtaa ja nauttii”, Vänskä kertoo

Yhtä lailla hänen mukaansa myös suomalainen kahvinkuluttaja haluaa ”nähdä kahvintuottajansa kasvot” – eli tietää enemmän kahvinviljelijöistä ja kahvin alkuperämaista.

Paulig on tukenut viljelijäyhteisöä myös rahoittamalla paikallisten koulujen kunnostamista, rakentamalla niihin vesijärjestelmiä sekä rakentamalla uusia kahvin käsittelyasemia pientilallisille. Paulig on myös yksi Merconin koulujen tukemiseen keskittyvän Seeds for Progress -ohjelman tukijoista. ”Teemme työtä kahvin valoisan tulevaisuuden puolesta. Esimerkiksi rakentamiemme käsittelylaitosten myötä vedenkulutus ja kuorma ympäristölle on merkittävästi pienempi”, Vänskä kertoo.

Lue hankintapäällikkömme Annan terveiset Nicaraguasta.

Back to top