Viisi oppia Sydneyn kahvikulttuurista

31.8.2018

Australian kahvi- ja kahvilakulttuuri on yksi maailman edistyneimmistä. Australialaiset välittävät kahvinsa laadusta ja mausta enemmän kuin monista muista jokapäiväisistä asioista. Sydneyssä kahvilat ovat todella laatutietoisia ja uniikkeja, mutta samalla myös persoonallisia ja rentoja. Jokaisen kahvilan tavoitteena on, että ihmiset nauttisivat kahvista ja kaikesta, mitä sen ympärillä on! Kahvi on heille elämäntapa.

”Moi, miten menee? Haetaanko kahvit?”  Näin alkavat useimmat keskustelut Australiassa, oli kohtaamisen toinen osapuoli sitten hyvä ystävä, Tinder-deitti tai kollega. Kahvikulttuuri on Sydneyssä valtava ja se kasvaa jatkuvasti. Vaikka olemme Suomessa maailmanmestareita kahvinjuonnissa, on muutama asia, joista voisimme ottaa oppia tältä rennolta kahvia rakastavalta surffikansalta!

 

1. Ota kahvistasi kaikki irti

Täällä tutussa ja turvallisessa Pohjolassa meillä on usein taipumus pitää kiinni vanhoista tavoista ja välillä ajatella muutoksen olevan pahasta. Kahvia olemme aina juoneet paljon ja tämä tuskin tulee muuttumaan. Se herättää meidät aamun sarastaessa ja tukee meitä päivän haasteissa polttoaineen tavoin. Kahvinjuonti on meille rakas ja tuttu tapa, mutta miksipä ei silloin tällöin hiukan haastaisi omia tottumuksiaan?

 

Australiassa kahvi on elämäntapa ja laatu voittaa määrän. Ihmiset hengittävät sitä, tuntevat sen ja unelmoivat siitä. Australialaiset rakastavat kahvia sydämensä pohjasta ja ovat valmiita maksamaan vähän enemmän täydellisesti uutetusta kahvista ja jopa kävelemään vähän kauemmaksi päästäkseen lempikahvilaansa aamun ensimmäisinä tunteina. Miksi me täällä Suomessa juomme aamukahvimme kotona? Kokeile sinäkin joskus rikkoa omia tapojasi ja kävele aamulla lähikahvilaan, tilaa taidolla tehty espresso tai käsin uutettu suodatinkahvi ja istu alas nauttimaan siitä. Sydneyssä tämä on osa ihmisten aamurutiinia riippumatta siitä, mitä he tekevät työkseen ja paljonko he tienaavat. Kahvilat ovat aamuisin täynnä niin arkena kuin viikonloppunakin.

 

Jos käyt Sydneyssä, käy esimerkiksi Bondi Beachilla Bennett St Dairyssa

 

Asuessani Sydneyssä rakastuin useiden kahviloiden tarjoamiin aamiaislautasiin, jonka kruunasi aina kaunis latte tai cappuccino. Jos jokainen ihminen viettäisi vähän enemmän laatuaikaa hyvän kahvin ja ruuan parissa, olen varma että maailmassa olisi vähemmän kiukkua, stressiä ja vihaa. Jos olet kiireinen, eikä sinulla ole aikaa istuskella kahvilassa, ota take away -kahvi ja juo se junassa tai bussissa rentoutuen. Erittäin mukavaa vaihtelua myös pelkästään puhelimen tuijottamiselle.

 

2. Anna maun johdattaa

Vaikka latte artista on tulossa koko ajan yleisempää myös Suomessa, sen saaminen cappuccinoa tilatessa ei ole aina taattua. Sydneyssä kahvila ei pysy pystyssä kuukauttakaan, jos baristat eivät hallitse latte artin tekoa. On yleinen uskomus, että tämä taiteenmuoto tekee kahvista vain kauniin näköistä, mutta sillä on myös vaikutus kahvin makuun. Miten? Tässä kolme esimerkkiä:

  1. jos maito ei ole täydellisesti vaahdotettu, latte art ei onnistu
  2. jos maito ei ole täydellisesti vaahdotettu, se on melko todennäköisesti joko palanut tai ei lainkaan kiiltävä ja samettinen (mikrokuplainen)
  3. jos maito ei ole täydellisesti vaahdotettu, se pilaa täydellisen espressoelämyksen.

Vanhan sanonnankin mukaan ulkonäkö on puoli ruokaa. Miksi emme kohtelisi kahviakin juuri näin?

 

3. Opi ero hyvän ja huonon kahvin välillä

Australialaiset arvostavat kahvin laatua ja hyvää asiakaspalvelua kahviloissa. He haluavat juoda kahvia, joka maistuu kahvilta. Ihmiset vaativat laadukkaita makuja ja aromeja, laadukkaita raaka-aineita ja paahtoja sekä baristoja, jotka kohtelevat kahvia sen ansaitseman arvon mukaan.

 

Australialaiset vaativat laadukkaita makuja ja aromeja, laadukkaita raaka-aineita ja paahtoja sekä baristoja, jotka kohtelevat kahvia sen ansaitseman arvon mukaan.

 

Ero huonon, menettelevän ja loistavan kahvin välillä on helppo oppia. Maistelemalla erilaisia kahveja opit myös helposti millainen kahvi miellyttää juuri sinua eniten. Sydneyssä asiakkaat tiesivät tasan tarkkaan millaisena he oman kahvinsa haluavat juoda. On oikein olla vaativa silloin, kun on kyse hienosta, rakastamastasi asiasta. Vertailukohtana australialaiset eivät varmasti myöskään surffaa rikkinäisellä laudalla, koska se pilaisi kokonaiselämyksen ja fiiliksen. Sama pätee kahviin ja siitä nauttimiseen.

 

4. Ole ainutlaatuinen

Australian kahviloista 95 prosenttia on yksityisomistuksessa, minkä johdosta melkein jokainen niistä on erilainen. Olen aina rakastanut uniikkeja, persoonallisia ja hauskoja kahviloita – sellaisia, joissa näkyy omistajan kädenjälki. Tällaiset paikat ovat yleensä helposti lähestyttäviä, rentoja ja mielenkiintoisia. Niissä haluaa oleskella lopun ikänsä, tai no ainakin muutaman tunnin, nauttien kiireettömästä kahvista ja aamiaisesta lehteä lukien tai ohikulkevia ihmisiä katsellen.

 

Sisustus ja kaikki pienet yksityiskohdat ovat sydäntäni lähellä ja kiinnitän niihin huomiota kaikkialla minne menen. Yksinkertaisesti vain rakastan kauniita asioita, oli kyse sitten kahvilan tuoleista, seinän väristä tai kahvini latte artista. Sydneyssä tuntui siltä, että lähes jokainen pikkukahvila halusi näyttää joko söpöimmältä, moderneimmalta, makeimmalta tai millainen tyyli nyt vain olikin omistajan sydäntä lähinnä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Gertrude & Alice Café. En voi olla ainoa ihminen Suomessa, joka kaipaa tällaista! Ollaan persoonallisia, omia itsejämme ja annetaan sen näkyä.

 

Luova kaupunki puhuttelee uniikkiudellaan!

 

Onneksi toki olemme Suomessakin hyvää vauhtia liikkumassa tähän suuntaan. Päällimmäisenä mieleeni tulee esimerkiksi Kissakahvila Helkatti, joka on kissoja täynnä oleva kahvila. Sisustus palvelee sekä kissoja että ihmisiä, mikä on aivan fantastinen idea. Mikä voisi olla parempaa kuin juoda kahvia ja viettää samalla aikaa onnellisten kissojen parissa? Paulig Kulma on toinen selkeästi erottuva paikka kahviloiden joukossa. Se on trendikäs ja moderni, ja tarjoaa ajanmukaista ruokaa ja kahveja. Pisteenä iin päällä on kahvilassa sijaitseva oma paahtimo, jossa asiakas pääsee seuraamaan kahvin paahtamista ja juttelemaan paahtajan kanssa. Se, jos joku on uniikkia ja houkuttelevaa. Ja sitten on vielä Kuuma, ihastuttava pieni kahvila, jossa on kotoinen tunnelma, herkulliset aamiaislautaset (!) ja hyvää kahvia. Paikka, jossa voisit helposti viettää puoli päivää kirjaa lukien tai ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen.

 

Vaikka kaikki nämä kahvilat ovat keskenään hyvin erilaisia, niillä on myös jotain yhteistä: ainutlaatuinen ja persoonallinen tyyli toteuttaa juuri sitä, mikä on heille tärkeää ja rakasta.

 

5. Löydä omat ideasi

Intohimosta jotakin asiaa kohtaan seuraa usein loistavia uusia ideoita. Jonkin asian rakastaminen saa meidät haluamaan enemmän. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun kahvi nimeltä flat white keksittiin Australiassa. Australialaiset halusivat kahvin, jota voisivat kutsua omakseen ja joka hyväilee heidän makuhermojaan parhaiten.

 

Suomessa voisimme aivan yhtä hyvin kehittää jotain, joka on esimerkiksi täydellinen kylmän ilman juoma, tai jotain, joka saa meidät hymyilemään pitkän ja synkän talven aikana. Miten hienoa olisikaan, jos ensi vuonna jokin trendi alkaisi Suomesta ja pian huomaisimme, että kaikki muut seuraavat esimerkkiämme?

 

Ollaan siis luovempia, rohkeampia ja innokkaampia uuden kokeilemisessa ja annetaan kahvin ilosanoman levitä keskuudessamme! Kahvi on upea ja arvokas asia. Meidän tulisi suhtautua siihen intohimoisesti, kunnioituksella ja huolta pitäen. Meidän tulisi rakastaa kahvia niin kuin rakastamme läheisiämme.

 

Vaaleapaahtoinen Paulig Café Sydney on inspiroitunut kaupungin rennosta elämäntyylistä

 

Näin tilaat kahvin Sydneyssä:

Espresso = Short black

Cortado = Piccolo

Americano = Long black

Rasvaton maito = Skim milk

Latte rasvattomalla maidolla = Skinny latte

Babyccino = lapsille tarkoitettu juoma (vaahdotettua maitoa ja kaakaojauhetta espressokupissa)

 

Kirjoittaja Karin Stenbäckille kahvi oli pitkään se perinteinen aamujen paras ystävä, kunnes Sydneyssä vietetty vuosi muutti kaiken. Kahviin intohimoisesti suhtautuvat australialaiset inspiroivat Karinia tekemään kahvista itselle työn, jolloin aivan uusi maailma avautui silmien eteen. Karin haaveilee avaavansa vielä jonain päivänä oman kahvilan Helsinkiin.

 

Järjestä ystävillesi aitoon aussityyliin All Day Breakfast, jota nautit hyvällä omalla tunnolla päivänajasta riippumatta.

Sukella Sydneyn lämpimään tunnelmaan näiden kirjojen ja elokuvien avulla!

Jatka nojatuolimatkaasi Karibialle, Havannaan ja inspiroidu kaupungin värikkäästä kulttuurista.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top